tiistaina, marraskuuta 30, 2010

Tiesitkö Suomen ja Unkarin taidesuhteista?

Architecture of Wekerle, Karoly Kos. Drawing: ÁGNES SZÉNÁSI
Viime viikkojen aiheena projektikurssien ohella on ollut Art Noveu ja nimenomaisesti Suomalainen kansallisromantiikka. Syventyminen aiheeseen selittää siis myös osittain edellisen blogitekstini. Syy miksi Budapestissä tarjoituu mahdollisuus opiskella Suomalaista kansalisromantiikkaa ei ole kansallisen suuntauksemme suuri kansainvälinen suosio vaan Unkarin oman kansallisromanttisen taidesuuntauksen kytkeytyminen vahvasti silloisiin taidesuhteisiimme.
Suomen ja Unkarin taidesuhteet olivat erittäin lämpimät vuosisadan vaihteessa. Moinen yhteys tutkimuksineen ja julkaisuineen yllätti minut, mutta toi lisää syvyyttä omaan Unkari-suhteeseeni.



Kiinnostus oli molemminpuolinen ja lähti liikkeelle yleisestä kansainvälisestä kiinnostuksesta alkuperäiskulttuureihin. Kansojen välinen veljeytemme kehittyi silloin keksitystä yhteisistä juurista, jotka tosin pohjautuvat jo nyt kyseenalaistettuun teoriaan. Lähempi ja todellisempi syy-yhteys syntyi siitä, että maidemme tilanne ja tarpeet oman kulttuurillisen pohjan vahvistamiselle olivat samat sillä molemmat alueet ponnistelivat itsenäisyytensä saavuttamiseksi. Yksi paikallisista arkkitehdeista joka erityisesti kiinnostui tästä yhteisestä taistosta oli Károly Kós, joka tunnetaan Transylvanian itsenäisyyden puolesta taistelleena arkkitehtina.

Ei kommentteja: