Inside Summer - Sisäinen kesä

Kesä on monille latautumisen ja uudesti syntymisen aikaa. Kierähdetään kunnolla santaan ja annetaan auringon helliä jokaista jäsentä, solmitaan uusi suhde jäässä olleen kehon kanssa, pyöritellään varpaita 

hiekassa, käydään palauttamassa mieleen lapsuuden kesät ja löydetään iltyön uinnella itsestä se uinumassa ollut sisäinen lapsi, koetaan jotain uutta, kenties tehdään se kauan suunniteltu vaellusreissu... kesä on jollain tavalla aina niin uusi ja ihmeellinen, sen tuoksut sytyttävät elämän janon, vaikka elämän kesiä olisi sitten kertynyt useampi kymmen. Kesä löysyttää paidan kauluksemme ja alamme taas nähdä kaiken jotenkin eri silmin, ilman sosiaalisten roolien ja paineiden aiheuttamia ennakko-oletuksia ja ilman kiireen ja stressin aiheuttamaa putkikatse-efektiä, jossa vain hyödyllä ja tehokkailla toimilla on merkitys. Kesän aikana sen sijaan leppäkertutkin löytävät paikkansa galaksistamme merkittävinä olentoina. Olo tuntuu kaiken kaikkiaan energisemmältä, luovemmalta ja spontaanimmalta. Kesän aikana useimmat meistä voivat sanoa olevansa onnellisia. 

Ainakin minä voin.

Nyt kun sade hakkaa ikkunaan jo kolmatta päivää putkeen, ajatuksiin hiipii se talven tuttu melankolia, jota kesän kaipuuksi tässä nyt toverillisesti voisin kutsua. Kalenteri on täynnä jo kuukaudeksi eteenpäin, kaupunkiluukku ja vetiset kadut ahdistavat eikä seuraavasta palauttavasta käynnistä maalla ole tietoa. Lievä ahdistus painaa päälle. On aika tarkistaa tilanne ja olla rehellinen itselle. 

Vapaa kirjoitus tavaa kanvaasille selvää tekstiä: "Talvi ja syksy muodostavat yhdessä kylmän pahan putken, josta ei ole pääsyä ennen kevään sulattavia säteitä. Paitsi ilma, ihmiset ovat myös kylmiä ja luotaantyöntäviä ja niin siis olen minäkin. Suojautuakseni. Lämpöä eikä valoa ole. Keskity suorittamiseen niin selviät. Kesällä on aikaa ja tilaa elämälle."

Näin olen salaa totuttanut itseni ajattelemaan ja tuntemaan. Sanon kaikille, että mikä siinä talvessa, sehän on ihana, lumi peittää kaiken kauniiseen verhoon. Ihana pehmeä pimeys, joka antaa tilaa levolle ja keskittymiselle. Näinhän todella ajattelen ja tunnen siinä hetkessä kun lumi laskeutuu, mutta kesän jälkeen pelkoni vastaavat alkuperäistä kuvaa: pelkoa, ahdistusta ja kylmyyttä. Nämä pelot vaikuttavat reaktioihini ja siirtyvät todellisiksi kokemuksiksi. Käännän katseeni jo valmiiksi alaviistoon, jotten näkisi ihmisten torjuvia katseita. Suljen mieleni uudelta, sillä eihän se voi olla muuta kuin ikävää.

 Hiljaisuus ja rauha ovat syksyn anteja, yhtä lailla kuin puolukat ja raikas, sateen puhdistama ilma ja maan tuoksut. Samoin talvi ja sen nipistely iholla, eikö se tunnu elämältä? Tuoksut katoavat, mutta maailma näyttäytyy todella niin erilaisena joka aamu, riippuen täysin auringon ja pakkasen luomasta tasapainosta hangella. Kostea karkea suvilumi, kiiltävät kiteet, kantohanki... On sääli jos tämä kaikki ihanuus jää kokematta ja etenkin on sääli jos syväjäädyttää itsensä yhdeksäksi kuukaudeksi kahdestatoista.

Mitäpä siis voisi kesän sato antaa meille talvella? 

Luulenpa, että se voisi olla paljon enemmän kuin niitä pakastettuja herukoita. Kesä opettaa meille itsestämme aika paljon kaikenlaista, siitäkin kuinka joustava mieli meillä lopulta on. On totta, että fysiologisestikin kylmyys hidastaa ja jäykistää meitä, mutta on myös totta, että sisäisillä kuvilla on meihin valtava vaikutus.

Tässä on kuvastoa kesän viimeisistä lämpimistä päivistä. Niistä muiden muassa tulee sisäinen kuvastoni talvelle. Minkälainen on sinun sisäinen kesäsi ja miten sen säilöt?

Pieni on kaunista.
Kesä paljastaa maailman ihmeellisen pienen mutta niin suuren mittakaavan.
Tänä talvena aion muistaa sen ja löytää hangelta askeleita.

Tylsyys on haaste luovuudelle ja rajoitukset kääntävät katseen siihen,
mitä vähästä saa irti.
Koti-kuntoon projekti valmistui sadepäivien aikaan
ja loi luukkuumme materiaalisen harmonian.
Kun talvella on puute energiasta ja valosta,
on sitten vuoro keskittyä sisäiseen rauhaan.
No, vaikka lukea ja muistella kesää.
Piirtää kauniita sisäisiä kuvia.

Salainen metsä. Sellainen meillä oli lapsena.
Sellaisen löysin myös tänä kesänä.
Miltäköhän metsä näyttää lumipeitteessä?
Vieläköhän joku tekee silloin polkuja puron varteen?

Mummolassa. Perinteiden verestystä.
Siiri tovereineen leipoi rieskat kattoon kuivumaan.
Minä pyysin reseptit talteen.
Kesällä on aikaa ja vireyttä kokeilla,
mutta aivan turha lämmittää leivinuunia.
Siis toivotaan talvelle vielä vähän kokeilunhalua.

Tälle pienelle piharakentajalle kivetkin ovat aarteita sulan maan aikaan.
Haaste heitetty. Mitä hakku löytää hangesta? 

               

Minä pystyn.

Löydän.

Koen ja nautin.

Syksyllä, kesällä tai talvella, IHAN SAMA!